Julkaistu 8.1.2026
Kanttarellit liikkeellä loppiaisena – koko lippukunnna leiri Luovissa
Karhulan Kanttarellien perinteinen koko lippukunnan yhteinen leiri Lippukunta liikkeelle loppiaisena järjestettiin 2.–4.1.2026 Luovin leirikeskuksessa. Mukana oli upea joukko Kanttarelleja pienimmästä perhepartiolaisesta aina kokeneisiin ikirelleihin saakka.
Leirin arjesta ja maukkaista aterioista vastasivat ihanat nuoret aikuiset Tea ja Iida, ja ohjelmaa sekä leikkejä olivat vetämässä Siiri ja Anni. Aikuisten Emakko-vartio sai erityistä hemmottelua, kun tarpojat järjestivät Luovin saunaan ikimuistoisen yllätyksen: ainutlaatuisen Emakko-Span.
Tämän vuoden leirin teemana oli ensiapu, ja ohjelma rakentui erilaisten auttamiseen liittyvien tehtävien ympärille. Leirisairaalaankin saatiin potilas, kun Norbert Tiina vietti leirin mukavasti lavetilla pötkötellen ja toimi esimerkillisenä harjoituspotilaana.


Leirin huipennus oli tuttuun tapaan viimeisen illan iltaohjelma, joka tarjosi runsaasti naurua ja yhdessäoloa. Ohjelmassa nähtiin muun muassa tietovisa, nugettihirviö, välivitsejä sekä Erinin fanipostia. Murhaajaa ehdittiin leikkiä ainakin seitsemän eri version verran – eikä jännitykseltä säästytty.
LLL tarjosi jälleen unohtumattomia hetkiä, yhteishenkeä ja iloa. Kiitos kaikille leiriläisille ja johtajille!
