Julkaistu 8.12.2025
Ansiomerkkejä jaettiin itsenäisyyspäivän juhlassa
Karhulan partiolaisten itsenäisyyspäivän juhlassa palkittiin ansioituneita johtajia partiotoiminnan hyväksi tehdystä arvokkaasta työstä. Karhulan Kanttarellien Siiri Mäkelä sai tunnustuksena Louhisuden soljen, ja Maria Väisänen palkittiin Kymenlaakson partiopiirin pronssisella ansiomerkillä.
Maria on toiminut Karhulan Kanttarelleissa pitkään sudenpentujen johtajana, Akelana. Hänellä on vahva kyky luoda turvallinen ja lämmin toimintaympäristö niin lapsille kuin aikuisillekin. Maria tunnetaan rauhallisena ja järkähtämättömänä sovittelijana, joka löytää ratkaisuja myös haastavissa tilanteissa. Hänen empatiansa, kuunteleva asenteensa ja harkitseva toimintatapansa ovat olleet ratkaisevassa roolissa monien lasten ja perheiden sitoutumisessa partiotoimintaan.
Siiri on luotettava ja vastuullinen nuori johtaja, joka kantaa huolta ohjaamansa ryhmän toiminnasta. Hänellä on kyky ohjata ja tukea nuorempia partiolaisia innostavasti ja kannustavasti. Siiri tuo ryhmän toimintaan iloista energiaa, mutta huolehtii samalla siitä, että toiminta on turvallista myös pienemmille jäsenille, jotka vielä harjoittelevat partiotaitoja. Siiri on ollut mukana partiossa pienestä sudenpennusta lähtien, ja hänen määrätietoisesti edennyt partiopolkunsa on tehnyt hänestä yhden lippukunnan kantavista nuorista voimista.
Lämmin kiitos Siirille ja Marialle arvokkaasta ja merkityksellisestä työstä partiotoiminnan hyväksi! 🌟
